perjantai 13. kesäkuuta 2014

Esittelyssä Jyväskylän Fight Club

Sain oman ensikosketukseni Jyväskylän Fight Clubiin helmikuussa 2008 kun aloitin brasilialaisen jiu-jitsun ja lukkopainin peruskurssilla noin viidenkymmenen muun harrastajan kanssa. Tuolloin treenisali sijaitsi keskustan tuntumassa Sammonkadulla, entisessä autotallissa. Laji hurmasi heti, ja nyt kuusi ja puoli vuotta myöhemmin Fight Clubista on tullut minulle toinen koti ja sen harrastajaporukasta perhe.

Epävirallisen alkunsa klubin toiminta sai jo 90-luvulla ns. pokepaineista Monnarilla. Brassijiu-jitsu tuli mukaan kuvioihin kun Korpimäen Tino palasi Brasilian reissuiltaan. Porukka haaveili omista tiloista, ja 2002 vuoden lopussa sopivat tilat löytyivätkin Sammonkadulta. Tuolloin mukaan toimintaan lähti vapaaottelu- ja lukkopainikisoissa mainetta niittänyt Aki Torikka ja Jyväskylän Thaibixin Clubin vetäjä Vesa Vähäniemi. Sali laitettiin pystyyn talkoovoimin, ja huhtikuussa 2003 päästiin vetämään ensimmäiset treenit. Lajeiksi vakiintuivat vapaaottelu, brasilialainen jiu-jitsu ja lukkopaini.

Oman salin salikisat Sammonkadulla 2013
Vuosien mittaan Fight Clubin toiminta ja harrastajamäärät ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Harrastajien joukosta löytyy niin aktiivikisaajia kuin peruskuntoilijoita. Kisamenestystä Fight Clubin porukka on saavuttanut kaikissa kolmessa lajissa, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Ohjaajina toimivat kokeneemmat harrastajat, jotka jakavat tietotaitoaan eteenpäin viikon jokaisena päivänä.

Porukan kasvaessa myös tilantarve kasvoi. Oikeastaan koko oman treenihistoriani ajan on klubille yritetty löytää uusia tiloja. Tänä keväänä vihdoin onnisti, ja toukokuussa 2014 Fight Club muutti Sammonkadulta Erämiehenkadulle. Entisestä autotallista päästiin omiin avariin tiloihin, jossa kelpaa treenata. Muuton jälkeen treenit ovatkin pyörineet normaalisti ja porukka on löytänyt tiensä keskustasta Kypärämäkeen.
Lämmittelyä Erämiehenkadulla toukokuussa 2014
Fight Clubin porukasta on aina löytynyt halua puhaltaa yhteiseen hiileen. Elokuussa järjestettävä sparrimaratonin tarkoituksena on tuoda Fight Clubin ja koko Suomen kamppailu-urheiluväki yhteen ja samalla tehdä hyvää.

Jyväskylän Fight Clubin kotisivut löytyvät osoitteesta www.jklfightclub.com. Tämän lisäksi klubilla on omat sivut Facebookissa sekä Twitter -tili. Kuvia sekä vanhalta että uudelta salilta, treeneistä ja kisareissuista löytyy ainakin Hanna Hirvosen kuvasivulta. Ja aina saa tulla tutustumaan paikan päälle!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

16. elokuuta sparrataan Jyväskylässä hyvän asian puolesta!

Jyväskylän Fight Club järjestää elokuun 16. päivä kahdentoista tunnin sparrimaratonin, jonka tavoitteena on kerätä rahaa Keski-Suomen keskussairaalan lastenosaston hyväksi!

Hyväntekeväisyysmaraton alkaa aamukymmeneltä ja jatkuu aina iltakymmeneen saakka. Osallistumismaksu on 10€, ja maksut lahjoitetaan lyhentämättömänä lasten hyväksi. Halutessaan saa toki lahjoittaa enemmänkin. Matolle ja pois pääsee mihin aikaan vaan, ja lajeina ovat Fight Clubin treenivalikoimasta tutut brasilialainen jiu-jitsu, lukkopaini ja vapaaottelu. Samalla vietetään Fight Clubin uuden salin virallisia "Grand Opening" avoimin ovin.

Lisätietoja tapahtumasta pikimiten.

Tervetuloa!
Tehdään yhdessä hyvää!